Valtiolle vaaralliset - Poliittiset naisvangit Suomessa 1919-1944

mutta niin kuin maisemakin on eri näköinen riippuen siitä miltä puolelta sitä katselee, niin on totuuskin

Martta Koskisen kirje 27.9.1943 vankilasta Kerttu siskolle

Työväenvallankumous kärsi vuoden 1918 kansalaissodan keväänä raskaan tappion. 70 000 punakaartilaista tuomittiin valtiorikosoikeudessa, 28 000 menehtyi rintamalla ja vankileireillä.

Työväenliike jakautui kahtia. Venäjälle paenneet punaiset perustivat elokuussa 1918 SKP:n, jonka toiminta Suomessa kiellettiin. SDP nousi uudelleen parlamentaariseen toimintaan ja sai vuoden 1919 eduskuntavaaleissa jo 80 paikkaa. Lisäksi vasemmistososialistit perustivat vuonna 1920 Sosialistinen Työväenpuolueen, Suomen Sosialistinen Työväenpuolueen.

Valtaapitävä poliittinen oikeisto pyrki vasemmistolaisen toiminnan tukahduttamiseen lainsäädännöllisin keinoin kansalaisvapauksia monin tavoin rajoittamalla.

Viranomaiset lakkauttivat vuonna 1924 Suomen Sosialistinen Työväenpuolueen ja samassa yhteydessä suoritettiin laajoja pidätyksiä ja 189 henkilöä tuomittiin. Vasemmiston julkinen toiminta tukahdutettiin äärioikeistolaisen Lapuanliikkeen painostuksesta vuonna 1930 ns. kommunistilaeilla.

Suomessa tuomittiin vuosien 1919-1944 välisenä aikana lähes 4500 henkilöä valtio- tai maanpetoksesta tai niiden valmistelusta. Näistä noin neljäsosa oli naisia. Sotien aikana 1939-1944 suljettiin tasavallan suojelulain nojalla vähän alle tuhat henkilöä vankilaan ilman oikeudenkäyntiä.

Punaiset naiset

Naisilla oli merkittävä rooli maanalaisen puoluetyön jokapäiväisten rutiinien hoitajina. Naiset osallistuivat sotaa ja työttömyyttä vastustavien lentolehtisten sekä maanalaisten lehtien kirjoittamiseen, monistamiseen ja levittämiseen. He toimivat yhteyksien ja tietojen välittämistehtävissä, hoitivat poliittisten vankien avustustyötä, majoittivat maan alle siirtyneitä henkilöitä ja muonittivat sodan aikana metsäkaartissa olevia tovereitaan.

Vapauduttuani 1932 vankilasta olin paljon puolueen illegaalisten lehtien vahallelyöjänä. Konekirjoitustyö oli järjestettävä aina niin, ettei naputus kuuluisi mihinkään. Työ tehtiin kynttilän valossa. Kone oli sijoitettu pöydälle pehmustetulle alustalle. Kaksi tuolia oli pöydällä kumollaan ja päällystetty parilla kolmella filtillä, joten tuolien sisään muodostui pieni koppelo, jossa kirjoituskone oli. Ennen vankilaan joutumistani vuoden 1930 alussa asunnossamme oli monistuskone, pahanpäiväinen laatikkomonistus. Kun sillä monistettiin, niin kyynärpäitä myöten oli musteessa. Monistuspaperin hankintakin oli vaarallista. Paperit ja vaha oli aina hankittava kiertotietä, tuttavuussuhteilla ja omankäden oikeudellakin.

Kaisa Junttila

Illegaalisin lentolehtisin oli kutsuttu joukkoja Siltasaarelle, Hakaniemeen sodanvastaiseen mielenosoitukseen. Siltasaarenkatu ja Hakaniemi oli mustanaan väkeä. Puhujat ja lauluryhmät olivat valmiina. Laulu kajahti milloin mistäkin. Väkijoukkoon hyökkäsivät ratsupoliisit pamppuineen. Ihmisiä iskettiin pampuilla, hevoset nousivat takajaloilleen kuin ihmisiä päin. Tällaisissa mielenosoituksissa ohrana suoritti aina pidätyksiä. En muista oliko se tämä punanen päivä vai joku muu mielenosoitus, kun poliisien lisäksi oli palokuntakin komennettu paikalle. Siinä oli mylläkkä kun vesi voimakkaana painettiin letkuista suureen väkijoukkoon.

Kaisa Junttila

Lapuanliikkeen vaatimuksia toteuttaen hallitus oli kieltänyt vasemmistolaiselta työväenliikkeeltä vappukulkueet ja punaisten lippujen käytön. Kiellosta huolimatta vappuaamuna jo klo yhdeksästä alkaen alkoi työläisjoukkoja kokoontua Hakaniemeen. Marssitaan Mäntymäelle. Yht'äkkiä ihmisjoukon keskeltä nousi punainen lippu. Poliisiryhmä hyökkäsi patukoineen lipun kohdalla ihmisjoukkoon. Lippu katosi. Hetken kuluttua se nousi uudelleen päiden yläpuolelle aivan toisessa kohtaa. Jälleen poliisien hyökkäys. Lippu katosi taas noustakseen vielä kerran ihmisjoukon keskeltä.

Kaisa Junttila

Vappuna 1930 Helsingin Mäntymäellä.
Kuvaaja: A. Mäkkönen. Kansan Arkiston kuva-arkisto

Vain rauhasta mä keskustelin kanssa ihmisten

Vasemmistolaisten toimintaa valvomaan perustettiin vuonna 1919 Etsivä Keskuspoliisi (EK), joka sai lempinimekseen Ohrana. 1930-luvulla Kommunismi aatteena kriminalisoitiin. Rangaistavaa ei enää ollut vain teko.

Alkoi Viliinan asunnon tarkastus. Kaikki paikat pengottiin. Kirjahylly sai erikoisen huomion osakseen. Kaikki punakantiset kirjat viskeltiin lattialle. Siinä sitä olisi mennyt vaikka raamattu, jos olisi sattunut olemaan kansissa punaista. Lopuksi nostivat Sosialidemokraattia, jonka alta paljastui Tiedonantaja. Ohrana heti Viliinalta, että neiti Junttilako tämän on tuonut. Viliina leppoisalla tavallaan sanoi: Eei, se tulee minulle postiluukusta. Siihen ohrana: Niin toisille tulee postiluukusta, toiset saavat tuntemattomalta, toiset löytävät ja toiset... Viliina keskeyttää ja sanoo: "Niin, niin, mutta minulle tulee postiluukusta. Kyllä te saatte sen ottaa me on se jo luettu."

Kaisa Junttila

Sellin ikkunasta pala taivasta

Poliittiset naisvangit keskitettiin Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilaan, mutta heitä oli myös muissa lääninvankiloissa. Poliittisille vangeille oli säädetty vuonna 1921 valtiollisen vangin oikeudet ja heidät pidettiin erillään kriminaalivangeista. Naisten tuomiot olivat keskimääräisesti pituudeltaan 1-2 ja puoli vuotta. Naiset edustivat 1920-luvun uutta itsenäistä naista, heidän keski-ikänsä oli suurinpiirtein 25-29 vuotta.

30-luvun alussa otettiin vankilaan nainen apulaisjohtajaksi, nimeltään Oula. Poliittiset vangit kutsuivat häntä "Riipis-Hiljaksi". Hän nim. ilmoitti, että hänen tehtävänsä on ottaa sisu kommunisteilta. Pol. Vankien oikeuksia ja vapauksia supistettiin jatkuvasti. Saimme käyttää omia villasukkia ja villapaitaa. Värillä ei ollut väliä. Nyt "Riipis-Hilja" määräsi, että sukkien ja villapaitojen pitää olla harmaita. Villapaita ei saa näkyä puseron alta. Kävely muuttui parikävelystä perättäiskävelyksi. Puhuminen kävelyllä kiellettiin. Me sanoimmekin aina keskenämme, että kaikki oikeudet voi riistää, mutta sisua riittää, sitä ei voi viedä.

Kaisa Junttila

Olot vankilassa olivat ankeat, nälkä ja kylmyys olivat osa arkea. Lisävaatetus kulki vankilassa perintönä naiselta toiselle.

Minä laihduin (paino 43 kg) ja elimet olivat menneet pieniksi. Kuukautiset olivat koko vuoden poissa. Kaikesta tuosta oli seurauksena, ettemme saaneet lapsia. Kun ihmiset kyselivät, miksi meillä ei ole lapsia vastasi Erkki: "Ei se ole homman huonous, vaan onnen kovuus".

Martta Roiha

Koti- ja talousasiat sekä huoli omaisten hyvinvoinnista askarruttivat. Osa naisista oli pienten lasten äitejä. Poliittisilla vangeilla oli oikeus vastaan ottaa ruokalähetyksiä ja kirje- ja tapaamisoikeus oli säännöllinen, vaikka vankilaviranomaiset tarkastivat vangeille tulevan samoin kuin vankilasta lähtevän postin.

Nämä naiset olivat yleensä tulleet mukaan kommunistiseen toimintaan "luokkavaistonsa" ohjaamina vailla teoreettista tietopohjaa. Luokkatausta, lapsuudenkoti ja kansalaissodan tapahtumat olivat määrittäneet pitkälle heidän maailmankuvaansa ja sitä kautta poliittista osallistumistaan.

Monille naisille vankila tarjosi opiskelumahdollisuuden ensimmäistä kertaa elämässä.

Vankilassa opiskeltiin melkein mitä vaan yleissivistäviä aineita: luonnontiedettä, tähtitiedettä jne. Niihin sai Vankilan kirjastosta kirjoja. Sitten siirryttiin yhteiskuntatieteisiin. Yhteiskuntamuotojen kehityshistoria, työväenliikkeen historia, oppi puolueesta, taloustiedettä, marxilaisuutta jne. Vasta vankilassa alkoi kasvaa ajattelu ja perehtyminen marxilaisuuteen. Ne loivat vakavan pohjan myöhemmälle toiminnalle.

Kaisa Junttila

Opiskelua suoritettiin selleissä iltaisin, sunnuntaisin, kävelytunneilla ja työhuoneeseenkin mentiin kirja povessa. Aina oli kiirettä. Ei siinä joutunut murehtimaan vankilassa oloaan. Vanhemmat toverit opettivat, että jokaisen tulee varustaa itsensä mahdollisimman suurella tietomäärällä ja juuri sellaisella tiedolla, joka auttaa meitä vapauduttuamme tekemään paremmin puoluetyötä.

Kaisa Junttila

Vankilassa opiskelu muodosti elämän sisällön. Poliittinen opiskeluhan ei ollut luvallista, mutta aina löydettiin sopivat muodot ja tavat, joilla poliittinen opiskelu naamioitiin.

Alina Kinnunen

Salaa harrastettiin myös piirtämistä. 1940-luvulla turvasäilöläiset saivat piirtämistä varten erillistä paperia.

Turvasäilössä antauduimme piirustamaan. Eipä tainnut olla ainoatakaan meidän sellissä, joka ei olisi piirustustaitoaan kehitellyt. Varsinkin sunnuntait, kun oli varsinaiset opiskelutunnit pidetty alkoi piirustus. Kukin suoritti sitä kuka sänkynsä päällä istuen, kuka keskellä lattiaa olevan pöydän ääressä. Kaikista kirjoista, joissa oli valokuvia ihmisistä, eläimistä, patsaista ja pysteistä otettiin mallia. Tarkoituksella pyydettiin omaisilta postikortteja sekä kukallisia että maisemakortteja, josta myös sai aiheita ja malleja.

Kaisa Junttila

Keskinäinen huolenpito, surujen ja ilojen jakaminen olivat tärkeällä sijalla naisten vankila-arjessa. Vankila-arjen katkaisun ja ystävyyden lujittamisessa toimivat hyvin myös henkilökohtaiset merkkipäivät, jolloin päivänsankarille annettiin itse valmistettuja lahjoja. Tällaisia olivat esimerkiksi kauniisti kirjaillut kirjanmerkit tai margariinista, korpuista ja sokerista tehty kakku, jonka ainekset oli säästetty omista ruoka-annoksista.

Pilvet

Kirjailija Elvi Sinervo kärsi neljän vuoden kuritushuonetuomion toimimisesta Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seurassa. Hänen miehensä Mauri Ryömä sai samasta syystä 15 vuoden kuritushuonetuomion.

Vankilassa Sinervo kirjoitti näytelmiä, proosaa ja runoja.Runokokoelman Pilvet runot on tekstattu vessapaperille, kirjansitoja Aino Kallio poliittinen vanki hänkin on sitonut kirjan salaa perunaa liiman käyttäen, neulan ja langan avulla. Kannet on tehty vangin pukukankaasta. Kirja saatiin salakuljetettua vankilasta ja runokokoelman julkaisi Kustannusosakeyhtiö Tammi vuonna 1944.

Me kuljemme pystyssä päin

Poliittisten naisvankien tiivis yhteisö loi kuvan vahvasta ja aatteellisesti lujasta kommunistinaisesta. Osa joutui poliisin silmätikuksi ja palasi uudestaan ja uudestaan vankilaan.

Poliittisten vankien vapauttaminen alkoi Suomen ja Neuvostoliiton 19.9.1944 solmiman välirauhasopimuksen 20. artiklan nojalla.

Naisyhteisön johtavia tovereita asettui ehdokkaiksi vuoden 1945 eduskuntavaaleissa ja eräät heistä päätyivät SKDL:n pitkäaikaisiksi kansanedustajiksi. Entisiä johtavia poliittisia naisvankeja oli perustamassa myös Suomen Naisten Demokraattista Liittoa.

Arkistolähteet, Kansan Arkisto

• 5 Junttila Kaisa
• 5 Kinnunen Alina
• 5 Koskinen Martta
• 5 Roiha Martta
• 3E4 Ovaskainen Irja
• 3E Poliittiset vangitsemiset 1919-1944

• Björne Lars: "...syihin ja lakiin eikä mielivaltaan..." Tutkimus Turun hovioikeuden poliittista oikeudenkäynneistä vuosina 1918-1939. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1977
• Eerola Jari, Eerola Jouni: Henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918. 1998
• Hiitonen Ensio: Vääryyttä oikeuden valekaavussa. Vapaa Pohjola 1953
• Kuittinen Kalle: Kaisa Junttilan muistoksi. Tiedonantaja 16.3.2001
• Leino Olle: Martta Koskisen tapaus. Kustannusosakeyhtiö Otava 1976
• Mäki Kirsi: Valtion turvallisuudelle vaarallisia naisia - Sotavuosien 1939-1944 poliittiset naisvangit Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilassa. Pro Gradu, Helsinki 2001
• Naisia turvasäilössä - Poliittisena naisvankina Suomessa 1930-1944. Toimittanut Ulla-Maija Peltonen. Art House Osakeyhtiö 1989
• Saarela Tauno: Suomalaisen Kommunismin synty 1918-1923. Helsinki 1996
• Savolainen Hanna: Tuomittu elämään - Poliittiset naisvangit Hämeenlinnan kuritushuone- ja keskusvankilayhteisössä 1924-1939. Pro Gradu, Jyväskylä 2000